tiistai 16. maaliskuuta 2010

Hemming avaa keskustelun taideostosten verovähennyksestä.

Helsingin Sanomat tänään:

Kansanedustaja Hanna-Leena Hemming (kok) ehdottaa, että verovähennyksen saisi myös taiteilijoilta tai gallerioista ostetuista taideteoksista.

Hemmingin mielestä Suomesta puuttuu taiteen ostokulttuuri. Verovähennys kasvattaisi markkinoita ja vähentäisi sosiaalimenoja, kun useammat taiteilijat pystyisivät elättämään itsensä teoksiaan myyden, hän perustelee.

Hyvä aloite, edes joku yrittää ajaa eduskunnassa taiteilijoiden asiaa. HS:n keskusteluissa uutinen herättää kummastusta ja myös irvailua, mikä on hyvin ymmärrettävää, koska harva on perillä kuvataiteilijoiden arjesta ja toimeentulon hankaluuksista. Nyt olisi erityisen tärkeää tehdä taiteen ostamisesta houkuttelevaa keskituloisille. Tämä voisi ainakin pienimuotoisesti räjäyttää potin kotimaisilla taidemarkkinoilla.

Ehdotus tietenkin sisältää mahdollisuuden väärinkäytöksiin. Mutta niin sisältyy väärinkäytöksen mahdollisuuksia myös muihin kotitalousvähennyksen piirissä oleviin toimialoihin ja yleisesti kaikkeen mikä on verovähennyksien piirissä.

Jokainen myyty teos tuo kuitenkin taiteilijoille kipeästi kaivattuja tuloja ja samalla siirtää pois painetta toimeentulon piiristä.



Ehdotus Hemmingin kotisivuilla:

http://www.hemming.ws/posts/kirjallinen-kysymys-kotitalousvaehennyksen-laajentaminen-taideostoihin-420.php?y=2010

HS:n uutinen:

Kansanedustaja Hemming: verovähennys myös taideostoista