perjantai 6. tammikuuta 2012

Kissa nousi haudasta.

Kyse on tietenkin Teemu Mäen rekrytoimisesta mukaan Paavo Arhinmäen vaalikampanjaan. Iltalehden otsikko kuvastaa loistavalla tavalla kyseisen julkaisun laadukkuutta.

Vaikka suomalaisia ei juurikaan nykytaide kiinnosta, jaksavat ihmiset aina yhä uudelleen ja uudelleen intoutua samaisesta, myyttisestä videon pätkästä. Pitäisikö nk. kissantappovideo viimeinkin julistaa merkittävämmäksi suomalaiseksi taideteokseksi? Nyt ollaaan vaikuttamassa vuoden 2012 presidentinvaaleihin. Videon syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi tasan 25 vuotta.



keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kotimainen kuvataide Wikipediassa.

Luin huvittuneena Wikipedia artikkelia Luokka: Suomalaiset muu-taiteilijat. Osa sivun nimistä on ihan relevantteja taiteilijoita, mutta osasta näkee selvästi kuinka artikkelin on kirjoittanut joko taiteilija itse, tai hänen tuttavansa, tuottajansa, aviopuolisonsa etc.  

Palaneen käryä on ilmassa kun taiteilijan meriitit ovat kohtalaisen vaatimattomat, mutta tekstiä kuitenkin riittää sivukaupalla ja muistetaan mainita pienimmätkin yksityiskohdat taiteilijan uralta. Parhaimmillaan ansiot on varmaankin kopioitu suoraan omasta ansioluettelosta.

Wikipedia on kiva juttu, mutta kun sitä aletaan käyttämään ponnahduslautana oman tai taiteilijakavereiden uran edistämiseen, homma vaikuttaa lähinnä säälittävältä. Muistetaan kuitenkin kuinka Wikipedia toimii eräänlaisena virtuaalisena tietosanakirjana. Onko oikeasti joidenkin kotimaisten nykytaiteilijoiden meriitit sitä luokkaa että heidät olisi syytä mainita tietosanakirjassa? Mielestäni ei.

Minulla olisikin pyyntö blogin lukijoille. Menkää ja siivotkaa, parantakaa kotimaisen kuvataiteen Wikipedia-artikkeleita parempilaatuisiksi, jolloin niistä on iloa muillekin kuin vain taiteilijoille itselleen. Uskon siihen että massan kautta syntyy laatu, mitä useampi näkökulma, sen objektiivisempia wikipedia-artikkelit ovat ja taiteilijoiden oma kehu jää vähemmälle.

Ja suomalaisesta kuvataiteesta ei ole pääartikkelia laisinkaan!


torstai 29. syyskuuta 2011

Älä pure ruokkivaa kättä?

Kun kerran tänne blogiin ei ole pitkiin aikoihin tullut raapusteltua mitään, niin tartutaanpa tuohon Tamperelaisen Tullintori-kauppakeskuksen taidenäyttelyn tapaukseen.

Tampereella siis sensuroitiin Teemu Takatalon teos, joka kritisoi eräitä Tullintorin yrityksiä, etenkin heidän tapaansa mainostaa toimintaansa ympäristösertifikaateilla, siitäkin huolimatta vaikka yrityksien toimintavoissa on asian suhteen selkeitä puutteita. Samalla sensuuriselkkauksen vuoksi koko Antimateria-ryhmänäyttely suljettiin muutaman tunnin ajaksi, näyttely on nyt avoinna yleisölle ilman Takatalon teosta.

Taiteellisesta näkökulmasta Takatalon teos ei ole kovinkaan mielenkiintoinen. Helppoa, "haulikolla" ampuvaa provosointia ja yhteiskuntakritiikkiä, joka nyt sitten "toimi" kun kauppakeskuksen omista Citycon käveli suoraan  sensuuriansaan. Takatalon teos sai huomattavasti paljon enemmän julkisuutta, kuin mitä se olisi ilman sensuuria kerännyt.

Verkossa virinnyt keskustelu herätti muutamia mielenkiintoisia näkökulmia, tartutaan niistä erityisesti yhteen näkökulmaan tai ideaan. Useiden kommentoijien mielestä taiteilijan ei pitäisi kritisoida rahoittajiaan, siksi Cityconin harjoittama sensuuri oli heidän mielestään täysin oikeutettua.

Samalla periaatteella osa kotimaisista taiteilijoista ei voisi kritisoida Suomen valtiota, jos he ovat sattuneet saamaan rahaa Taiteen Keskustoimikunnalta, OKM:lta jne.     Samoin Kiasmassa näyttelyitä pitävät taiteilijat eivät voisi kritisoida Nokiaa ja muita Kiasman sponsoreita, Koneen Säätiön residenssissä työskentelevä ei voisi kritisoida Koneen yritystoimintaa jne.    

Jatketaan ajatusleikkiä, jos taiteilija haluaisi olla vapaa (oletetaan taiteilijan sananvapauden olevan muilta osin rajoittamaton) kritisoimaan mitä tahansa kohdetta täytyisi hänen olla täysin omarahoitteinen taiteellisen työskentelynsä suhteen. Omarahoitteisuuden ulkopuolelle jäisivät siten apurahat, sponsorisopimukset, todennäköisesti myös julkiset tilaustyöt. Rahat voisi raapia kasaan päivätöitä tekemällä, tosin työnantajakin kannattaa valita huolella, mieluiten joku pienyritys.

Suomessa tosin tehdään ja/tai kuratoidaan kohtalaisen vähän kantaaottavaa poliittista taidetta, joten ehkä taiteilijat ja myös kuraattorit ovat ottaneet opikseen. Ruokkivaa kättä ei kannata purra. Tehkäämme taidetta konsensuksen hengessä. Jäljelle jää vain yksi kysymys. Kuka sitten enää huolehtii kantaaottavan yhteiskuntakritiikin tuottamisesta, jos taiteilijatkaan a) eivät halua   b) eivät saa  näin tehdä?