perjantai 28. elokuuta 2009

Pää pyörälle Helsingissä 29-30.8.2009

Tällaista olisi tarjolla tänä viikonloppuna Helsingissä.

Pää pyörälle – taidetta fillaroiden 29. - 30.8.2009

Tapahtuma tarjoaa ajan hermolla olevaa nykytaidetta kuudessa kohteessa: videoita, tanssia, musiikkia, performansseja, keskusteluja…

Pää pyörälle edustaa taiteilija Markus Renvallin kehittämää Straight-On-Medicine-Art –taidesuuntaa, jonka avainsanoja ovat sosiaalisuus, yhteisöllisyys ja prosessinomaisuus. Tapahtuma yhdistää suoraviivaisen taidelääkinnän, fillaroinnin ja nykytaiteen sumeilemattomalla ja yllättävällä tavalla.

Fillarireitti muodostuu kuudesta eri kohteesta Helsingissä ja Espoossa, joissa tutustutaan näyttelyihin sekä tavataan tapahtumaa varten mukaan kutsuttuja taiteilijoita ja nähdään heidän teoksiaan. Koko fillarimatkan mukana on opas, ja mukaan voi tulla myös matkan varrelta. Reitin pituus on noin 15 kilometriä.

Kohteet: Valokuvataiteen museo, Didrichsenin taidemuseo, Gallen-Kallelan museo sekä EMMA, Galleria Aarni ja Cartes WeeGee-talossa

http://paapyoralle.fi/

torstai 27. elokuuta 2009

Eläkeläisnainen tuhopoltti rakennuksen rumana.

Lainaus Ilta-Sanomista:

Savonlinnalainen yli 60-vuotias eläkeläisrouva tunnusti kaksi vahingontekoa Savonlinnassa.

Hän tunnusti sytyttäneensä 16.7. ja 10.8. palamaan Nätkin koulun urheilukentän huoltorakennuksen.

Rakennus vaurioitui jonkun verran molemmilla kerroilla.

Rikoksesta epäillyn mielestä kyseinen rakennus on sopimaton kyseiseen paikkaan ja se on rumentanut huonokuntoisena koulun kenttää, minkä vuoksi hän on yrittänyt polttaa kyseistä rakennusta.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1724179

Uutinen ei suoraan liity kuvataiteeseen, mutta tietenkin teon voisi nähdä jonkinlaisena todella radikaalina osallistuvan kaupunkitaiteen aktiona.

Poltettiinhan vastikään tuhotyönä yksi Mäntän 2009 taideteoksista, Ihana Havon ja Tapani Kokon Miesten talo oli myös eräänlainen rakennus:

"Teos kuvaa sitä, että kaikki on jäänyt kesken. Materiaalit ovat loppuneet tai into on loppunut, Kokko kertoi."

Oliko myös Savonlinnalaisen huoltorakennuksen kohdalla into loppunut kesken? Vetelen tässä vain ajatusviivoja erilaisten viimeaikaisten tapahtumien välille, perspektiivejä pyöritellen. Missä kulkevat vandalismin, aktivismin ja taiteen rajavyöhykkeet?

Huom! En kuitenkaan suosittele taiteilijoille uraa pyromaanina, todennäköisesti ura jäisi hyvin lyhytaikaiseksi ja jatkuisi varman leivän äärellä neljän seinän sisällä.

torstai 20. elokuuta 2009

Tänään taiteiden yö Oulussa.

Taiteiden Yö -idea tuntuu levinneen ympäri Suomea. Tänään kulttuurista voi nauttia Oulun yöelämässä.

http://www.ouluntaiteidenyo.net/

Vaikka ei Oulussa tai lähistöllä asuisikaan, kannattaa tutustua tarjontaan. Verkkosivujen mukaan Taiteiden Yötä vietetään Oulussa nyt toista kertaa.

Googlehaun perusteella Taiteiden Yötä vietetään tai vietettiin tänä vuonna mm. Tuusulassa, Turussa, Kouvolassa, Vaasassa ja Wikipedian mukaan myös monessa muussa Suomen kaupungissa.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Taideteollisen opiskelijat uhkaavat lähteä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajistosta.

Kuvakaapattu uutinen Helsingin Sanomista lauantailta 8.8.2009

http://is.gd/2914K

Tämä oli jokseenkin odotettavissa oleva kehityksen suuntaus. Väkimäärältään huomattavasti pienempi TaiK jää teekkareiden jalkoihin.

Aika näyttää onko kysymyksessä pelkkä uuteen ajattelu- ja toimintakulttuuriin liittyviä lastentauteja vai pidempään jatkuva poteroihin kaivautuminen. Lue ensimmäisen kokouksen tunnelmia ja kommentointia Joonas Turusen blogista. Tässä pieni lainaus:

"Kokous osoitti minusta selvästi, että Otaniemi käyttää edustajistossa enemmistöään todella suoraviivaisesti hyväksi niin, että uudesta ylioppilaskunnasta muotoillaan nimenomaan teekkareille mieleinen. Varsinaisesti mistään kompromissihalukkuudesta tai edes aidosta dialogista ei juuri voi puhua – tuntuu kuin kokous oli välillä puhdasta teatteria, jossa kyltereiden tekemiä muutosehdotuksia ei edes vaivauduta kommentoimaan (mm. taloudellisesti merkittävät päätökset), vaan ne jyrätään ryhmäkurilla ja mutistaan että “tämä on TKY:n käytäntö”."

Ainakaan siis kokouksessa paljon rummutettua uutta innovaatiota ei esiintynyt.

Kiitokset uutisvinkistä Petri Kolalle (@pe3).

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Skeittausta Kyösti Kallion patsaalla.

URB-festivaalin kunniaksi hieman pohdintaa katukulttuurista. Olin käymässä Helsingissä viime viikolla ja näin kuinka ryhmä nuoria skeittareita skeittasi Kyösti Kallion patsaan luona Eduskuntapuistossa. Hämmennyin hieman kun yksi skeittareista kiipesi patsaalle suorittamaan temppua. Ensinnäkin patsas on aika korkea, joten temppuilu voi olla terveydelle vaarallista, toiseksi skeittilaudasta voi jäädä ikävät jäljet patsaan jalustaan. En jäänyt katsomaan mikä temppu oli kyseessä, ehdin nähdä vain patsaalle kiipeämisen.

Mitäpä olisi Kyösti Kallio tuumannut jos joku olisi kertonut hänelle nuorison skeittaavan hänen patsaallaan vuonna 2009. Sukupolvet kohtaavat, mutta onko tapa oikea? Ilmeisesti "laittomat" skeittauspaikat ovat katu-uskottavampia kuin lailliset kaupungin kustantamat paikat? Kysymyksessä oli ajatuksia herättävä tempaus, oli idea sitten kuinka typerä ja tyhmänrohkea tahansa.


kuva: Wikipedia.

maanantai 3. elokuuta 2009

Turku 2011 -säätiön tukipolitiikka herättää ihmetystä.

Paluuta kesälomilta, reilun viikon vanha uutinen Turun Sanomien verkkosivuilta.

Paikalliset taideyhteisöt ovat huolissaan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2011 suunnittelemiensa hankkeiden toteutumisesta. Ongelma on, että Turku 2011 -säätiö ei myönnä edes jatkoneuvotteluihin hyväksytyille hankkeille rahaa suunnitteluun tai pohjustavaan työhön. Tukea tulee hankekoordinaattoreiden mukaan vasta, kun kokonaisrahoitus on kunnossa. Säätiö on myös pienentänyt rahoitusosuuttaan matkan varrella.

Esimerkkinä ollut Arte ry:n hyväksytty hanke ei ole vieläkään saanut säätiöltä senttiäkään rahoitusta, vaikka hankesuunnitelma on valmistunut jo 2007. Säätiön toiminta vaikuttaa hyvin erikoiselta, kun otetaan huomioon kuinka tiukilla budjeteilla järjestöt, työryhmät ja taiteilijat toimivat.

Lue lisää:

http://www.ts.fi/online/kulttuuri/63102.html