perjantai 27. marraskuuta 2009

Framen mätäpaise puhkeaa.

Suomen kuvataidekentän keskeisiin toimijoihin kuuluvan näyttelykeskus Framen tulehtuneeseen työilmapiiriin etsittiin perjantaina ratkaisua Suomen taideakatemian säätiössä, joka vastaa Framen toiminnasta. Viime kädessä koko organisaatio saatetaan joutua uusimaan, jolloin keskusteltaisiin kaikkien työsuhteiden lopettamisesta, kertoo säätiön puheenjohtaja Berndt Arell.

...

Helsingissä sijaitsevan Framen tehtävä on markkinoida suomalaista taidetta ulkomaille ja jakaa apurahoja kansainvälisiä näyttelyitä varten. Keskus on myös tiiviisti mukana opetusministeriön kulttuurivientihankkeessa.

jne.

Marketta Seppälä on istunut johtajana yli 10 vuotta ja ongelmia on yritetty ratkoa myös psykologien avulla. Pientä Metallica-kompleksia ilmassa? Ehkä välillä kannattaa tuulettaa "piiri pieni pyörii" kokoonpanoja.

YLE: Näyttelyvaihtokeskus Framen tulehtunut tilanne saattaa johtaa kaikkien erottamiseen

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Paula Holmila iskee kipupisteeseen, osu ja upposi.

Koko teksti kannattaa lukea, mutta poimitaan sieltä villakoiran ydinlataukset.

Uutisaiheiksi kelpaavat siis raha, skandaalit, ristiriidat, myöhästymiset, levikit ja muu, jolla ei ole mitään tekemistä niiden asioiden kanssa, joita taide yrittää tehdä näkyviksi. Kulttuuri näivetetään tuotteiksi ja kulutukseksi. Rohkenen kuitenkin väittää, että suuri osa yleisöstä pohdiskelee juuri niitä peruskysymyksiä, joita eri taiteenalatkin käsittelevät.

...

Suomi

markkinoi itseään ulkomailla kulttuurillaan, mutta kotimaan mediataloilla ei riitä usko – tai tieto.

Luulen, että ratkaisu painetun joukkoviestinnän kriisiin löytyisi sisällöistä ja taustoituksesta, katseesta syvyys- eikä leveyssuuntaan.

Hyvä Paula! Fanitukseni sinua kohtaan vain kasvaa päivä päivältä. Nyt puhutaan asiaa ja runsaasta palautteesta päätellen myös verkkohesarin lukijat ovat kanssasi samoilla linjoilla. Vihdoinkin joku "aidan oikealta puolelta" uskalsi avata suunsa, tämmöistä lisää.

HS-pääkirjoitus, Paula Holmila: Kulttuurijournalismi on kriisissä

tiistai 17. marraskuuta 2009

HS: Kulttuuri innostaa nuorisoa.

Kulttuuri vetää puoleensa nuoria. Uusimman nuorisobarometrin mukaan kahdella kolmesta nuoresta on jokin luova harrastus ja 40 prosenttia nuorista harrastaa useampaa kuin yhtä taideharrastusta. Vajaa kymmenesosa nuorista on jatkuvasti tekemisissä jopa vähintään viiden eri taideharrastuksen kanssa.

Barometrin mukaan kulttuuripalveluiden merkitys nuorten elämän ja vapaa-ajan kannalta on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Suosituimpia harrastuksia ovat käsityöt, soittaminen, valokuvaus, piirtäminen tai muu kuvataide. Instrumentin soittaminen on nuorten yleisin luova harrastus. Nuorilla naisilla on enemmän luovia harrastuksia ja he harrastavat miehiä säännöllisemmin. Suurinta osaa luovista harrastuksista harrastetaan vähintään viikoittain.

HS: Kulttuuri kiehtoo nuorisoa aikaisempaa enemmän

Hyvä uutinen, pieni mutta... "Tärkeimpiä kulttuuripalveluita nuorten vapaa-ajan ja elämän kannalta ovat konsertit, kirjastot ja televisio."

Televisio siis ainakin vielä toistaiseksi ajoi internetin edelle. Televisio kulttuuripalveluiden tarjoajana on vähän niin ja näin, sieltä tuutista tulee myös hyvin paljon silkkaa roskaa.

Mutta kokonaisuudessaan hyvä ja todella positiivinen uutinen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Haihatuskaatis - taidemateriaalin virtuaalinen kierrätyskeskus.

Haihatuskaatis on taidemateriaalin virtuaalinen kierrätyskeskus, jossa voi luovuttaa ja peräänkuuluttaa taiteentekemiseen tarvittavaa kaikenlaista roipetta.

http://haihatuskaatis.vuodatus.net/